Pizza, kivellä, grillissä - kiitos!




Nyt ollaan muuten ruokien aateliaan äärellä. 
Otsikkokin sen kertoo, näin valmistuu pizza meillä ja piste. Syitä on monia, mutta päällimmäisenä se, että ei kivellä tehtyä pizzaa voittanutta - piste.
Ensinnäkin se, että kuinka nopeaa voi pizzan valmistus ollakaan pizzakivellä. Teet taikinan ja kaulit sen pizzakiven muotoon leivinpaperille sopivan kokoiseksi. Sen jälkeen rupeat vain latomaan päälle niitä raaka-aineita mitä itse haluat (tässä välissä grillikin tulilla ja kivi kuumenemassa siellä). Ei muuta kuin siirretään koko komeus lastaa ja lisäkäsiä apuna käyttäen leivinpaperilta (ja sen avulla) kuuman kiven päälle ja pizza grilliin. Pohjan paksuudesta ja ja täytteiden määrästä riippuen pizza paistuu n. 5-8 minuutissa.
Tällä tavalla pizzaa valmistettaessa pohjasta tulee täydellisen rapeahko, mutta kuitenkin pehmeä. Enkä nyt tarkoita pehmeällä taikinaista vaan ihanasti kypsentynyttä - mutta pehmeää. Lempparini on juuri tämän tyylinen pannupizzamainen pohja. Mutta toimii myös hyvin ohuena pohjana, sellaisena pizzeriamaisena ja todella rapeana. Ja tuoksu, joka grillistä leviää pitkin korttelia jopa keskellä talvea, kun meillä tehdään pizzaa, on kyllä todella herkullinen!
Meillä valmistui pizza jälleen lauantai-illan ratoksi tällä tyylillä. Sanotaanko, että meillä valmistuu oikeastaan pizza tähän tyyliin tasan jokaisen viikonlopun ratoksi. Olimme sitten kotona tai mökillä. Samat välineet molemmissa paikoissa. Tietysti. Onhan tämä vähän kliseistä, mutta kyllä pizza on lempiherkkuni. Siis itse tehty pizza kivellä valmistettuna.


Pizzapohja

  • 2 dl vettä
  • 2 tl kuivahiivaa
  • suolaa
  • 2-3 rkl oliiviöljyä
  • n. 5 dl jauhoja 

Sekoita hiiva pieneen jauhomäärään. Lisää seos +42 asteisen veden sekaan ja sekoita. Lisää suola. Lisää jauhoja sen verran, että taikinasta tulee kimmoisa ja se irtoaa helposti sormista. Lisää lopuksi öljy. 
Anna taikinan hetki kohota. 
Kauli taikina, kokoa pizza ja kypsennä.
Siirrä valmis pizza heti pois kiveltä uunipellin päälle (kivi nimittäin jatkaa kypsennystä vaikka kuinka kauan, jos saa siihen mahdollisuuden).
Nauti pizza tuoreella villirucolalla höystettynä. Hyväksi seuralaiseksi käy vaikkapa Ecológica Organic Codorníu ;)


Täytteet (tällä kerralla pizzan päällä)

  • laadukasta tomaattisosetta
  • pestoa
  • härkistä
  • nyhtökauraa
  • paistettua tofua
  • punasipulia
  • valkosipulia
  • paprikaa
  • herkkusieniä
  • jalapenoja
  • vegemajoneesia 
  • villirucolaa



Rucolat otti näköjään jalat alleen.



Ei kommentteja

Jätäthän kommenttisi vierailustasi, kiitos!